Kaksplus.fi

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Toukokuisena sunnuntaina

Ajattelin jo viikko sitten kirjoitella postausta meiän sunnuntaista, vieläpä kun oli äitienpäiväkin. Mutta blogimaailma tuntui räjähtävän äitienpäiväaiheisista postauksista ja mulla oli kiireinen viikonloppu koulutehtävien kans, joten blogi sai jäädä. Mies lähti tuolloin äitienpäivän iltana työreissuun, joten sekin vähän sekoitti meidän päivää. Äitienpäivä ja erityisesti lasten antamat ihanat kortit olisi kyllä ansainnut oman postauksen <3




Tänä viikonloppuna oon onnekseni ehtinyt keskittymään enemmän perheen kanssa yhdessäoloon, ja oon niin nauttinut! On ollut ihan huippua viettää aikaa omien rakkaitten kans touhuten kaikenlaista. Perjantai-ilta vietettiin ystävien kans ja eilen siivottiin pihaa, käytiin ruokakaupassa ja istutettiin kesäkukkia. Tai siis mies ja pojat istutti kukat mun leipoessa jo perinteeksi muodostunutta lauantain ruokaa, pitsaa. Illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen tein vähän yhden kesäkurssin tehtäviä (on muuten aika kummallista, että kesäkurssissa on deadlineja jo toukokuussa!) ja jatkoin sen homman tänään loppuun.

Tänään saatiin nauttia nätistä ilmasta, oli niin ihana vaan istua ulkona auringossa, ja antaa ajatusten levätä. Koko ajan ei tarvi hönkiä johonkin suuntaan, vaikka mun arki viime aikoina onkin ollut just sitä säntäilemistä, valitettavasti. Ens viikko vielä, ja sitten pikkusen helpottaa onneksi. Tuo taivaalla möllöttävä aurinkokin lämmittää jo ihanasti ja saa aikaan kesäfiiliksen, vaikka ei täälä pohjosessa vielä hellelukemia olekaan.


Mitäpä muuta sitä pieni ihminen viikonlopulta toivoo kuin aurinkoa ja yhdessäoloa, ja vähän herkkuja?

Ps. Mies joutuu kai vielä muutamaksi yöksi nostella nuo kukkalaatikot sisälle, ettei kukat palellu. Yleensä istutetaan kesäkukat vasta sitten kun kaupoissa ei oo enää valinnanvaraa,  mutta nyt oltiin vähän turhan innokkaita :D

torstai 11. toukokuuta 2017

Pieniä pettymyksiä ja ilon aiheitakin

Mulla on jo usiamman viikon ollut semmonen tilanne, että tarttisin muutaman tunnin (vähintään) lisää mun päiviin, erityisesti arkipäiviin. Koulujuttujen kans on ihan mahoton kiire (joo, ite oon sen kiireen aiheuttanut) ja nyt ei aika yksinkertaisesti riitä blogille asti, saatika muille harrastuksille.

Viime viikkojen aikana päivät on kiireen lisäksi sisältäny myös paljon pieniä pettymyksiä, jotka on sillä hetkellä tuntunu suurilta, ja sairastelua. Perjantaina olin lähdössä viettämään siskojen viikonloppua, mutta kivat suunnitelmat peruuntui miehelle iskeneen mahataudin vuoksi. Onneks hän ei lopulta oksentanut, eikä tauti tarttunut muulle perheelle. Ilman mattoja ollaan silti edelleen, koska en vaan uskalla levittää niitä takasin. Ei voi tietää millon 2 vee alkaa oksentaa, hän kun ei osaa kertoa mahakivusta tai pahoinvoivasta olosta! Avustaja sai meiltä kuitenkin mahataudin, joten mun on täytynyt selvitä ilman apua muutama päivä. 

Mies suorastaan painosti mua ostamaan uuden viherkasvin. Pääsiäiseksi tähän ruukkuun istuttamani narsissi kuoli pitkän pääsiäisreissun aikana, kun kukaan ei kastellut sitä. Saas nähdä kuinka kauan tämä pennimuori pysyy hengissä!

Pettymyksiä tuottaa myös koulu surkeilla järjestelmillään. Yritin tuossa just kattoa yhtä tärkeetä luentoa nauhalta mut eipä siitä mitään tullut kun videon kuva yhtäkkiä pysähtyi, ääni kyllä kuuluu. Tietysti kyseessä on just semmonen video, jossa se kuva on tärkeimmässä roolissa, ilman ääntä kyllä selviäis! Niijoo, maanantaina järkkäiltiin ihan urakalla aamun kulkemisia, niin että pääsen käyttämään 4-vuotiaan lääkärineuvolassa. Noh, pari kilometriä ja noin 8 minuuttia ennen sovittua aikaa meille soitettiin että aika on peruttu lääkärin sairastumisen vuoksi. Ymmärrän kyllä, että joskus voi joutua perumaan annetun ajan, harmitti vaan niin kovasti että olin ihan turhaan lähtenyt liikkeelle aamulla. Lisäksi meinas naurattaa kun hoitaja ystävällisesti sanoi: "Toivottavasti ette ehtineet vielä lähteä liikkeelle!" Joo, eihän me onneks ihan vielä pihassa oltu. 

Eikös se yksi hieno lause menekin näin: "Vanhempien tärkein tehtävä on tuottaa lapsilleen pettymyksiä." No, nyt sitä pettymysten sietoa on saanut opetella niin lapset kuin aikuisetkin, lapsi kun ois niin mielellään mennyt neuvolaan. 

Tuon pennimuorin lisäksi toinen iloa tuottanut asia on syksylle varattu lomareissu! Oijoi, miten jaksan oottaa syyskuulle asti kun tekis mieli lähteä reissuun heti huomenna? Kiitos ihana äiti sulle jo nyt <3 Kiitän toki sitten myöhemminkin! ;)

Tämmöstä tänään, jospa seuraavassa postauksessa ollaan kokonaisuutena vähän paremmalla fiiliksellä! Kivaa loppuviikkoa teille kaikille, nyt koitan jaksaa jatkaa koulutehtäviä..

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Vuosi leikkauksesta

Siitä on nyt päivälleen vuosi, kun mulle tehtiin osteotomialeikkaus. Siis se ensimmäinen. Tuntuu tavallaan hassulta, että siitä on jo niin pitkä aika, vastahan mää pystyin kävelemään. Toisaalta, välilllä tuntuu että en oo ikuisuuksiin päässyt kävelemään kunnolla. Silloin epätoivo valtaa mielen.

Paljon on mahtunut tähän vuoteen. Epätoivon hetkiä, ilon hetkiä ja murheellisia päiviä. Ja luudutusleikkaus. Yhteensä 8 kontrollikäyntiä vuodessa luudutusleikkauksen lisäksi, se on aika paljon. Onneks me asutaan lähellä yliopistollista sairaalaa, eipähän tartte matkustaa pitkästi päästäkseen kontrolliin!





Tällä hetkellä tilanne on taas kipujen kannalta vähän hankalampi kuin joitakin viikkoja sitten. Kipuja on jonkin verran, mutta pystyn kuitenkin kävelemään kotona pieniä matkoja silloin tällöin. Tällä viikolla kävin fysioterapiassa yhden kyynärsauvan kans, jee!

Mun pitäisi hankkia syksyksi työharjoittelupaikka, mutta oon vaan lykännyt ja lykännyt sen asian hoitamista. Pahasti näyttää siltä, että joudun lähtemään pyörätuolin kans työharjoitteluun, eikä se kiinnosta yhtään. Mutta en kyllä ala siirtämään sitä työharjotteluakaan, koska haluan valmistua. Ei siis oikein oo vaihtoehtoja. Tarttisin kevyemmän pyörätuolin, jotta selviän yksin työmatkoista, tai oikeastaan autoon siirtymisistä, mutta en tiiä kuinka helposti tai minkälaiset kriteerit pitää olla että sellaisen saa.

Tällä hetkellä fiilikset on tosi maassa, muistan kun vuosi sitten kuvittelin että parin kuukauden päästä voin taas kävellä ja pääsen itsekseni vaikkapa ruokaostoksille. Heh, olinpas aika pahasti väärässä.