Kaksplus.fi

torstai 27. heinäkuuta 2017

Kaikki päättyy aikanaan

Ajattelin, että jätän tämän postauksen kirjoittamatta. Lopulta päätin kuitenkin tulla raapustamaan muutaman rivin. Tuskin tästä kovin pitkää sepustusta tulee.

Innostus bloggaamista kohtaan on kadonnut, toisaalta aikaakaan ei tunnu enää olevan. Tai ainakaan syksyllä sitä ei enää ole (aloitan kokopäiväisen työharjoittelun ja teen iltaisin myös muutamia koulukursseja). Ja kun ei ole innostusta ja paloa kirjoittamista kohtaan, on vaikea saada postausta kirjoitettua silloin kun sitä aikaa jostain ilmaantuukin pieni hetki. Tämä blogi on viime aikoina vain nostanut stressitasoani, ja bloggerin avaaminen on vain ärsyttänyt. Niinpä olen päättänyt lopettaa bloggaamisen.

En poista blogia (ainakaan vielä), mutta joskus sekin saattaa tapahtua. Jatkan kuvien päivittämistä Instagramiin, sielä tulee entiseen tapaan olemaan pienistä arkisista hetkistä otettuja puhelinkuvia, ei mitään stailattuja kauniita järjestelmäkameralla kuvattuja otoksia. Tervetuloa seurailemaan, mun tili on siis @_annieni.


Kiitos sulle, joka luit juttujani. Erityisen iso kiitos sinulle, joka jaksoit kommentoida postauksia ja tsempata mua vaikeissa tilanteissa! Ette uskokaan kuinka tärkeitä ne tsempit on ollu mulle <3

Ps. Oon viime kuukausien aikana edistyny osteotomialeikkauksesta toipumisessa. Pystyn nyt kävelemään sisätiloissa melkein kaiken tarvittavan, joskus ruuanlaitossa otan pyörätuolin avuksi. Lisäksi oon viime aikoina pyöräillyt, tavoite ois käydä joka päivä edes pieni lenkki. On niin huippua kun voi nauttia liikunnasta, vieläpä ulkona kun samalla voi nauttia kesäisestä luonnosta ja raikkaasta ilmasta.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Ylitin itseni - ompelin puuvillakankaasta!

Kesällä aika taitaa kulkea jotenkin tavallista nopiammin. Tuntuu että päivät sujahtaa mahotonta vauhtia ohi ja illalla mietin, että taas jäi sekin juttu tekemättä. Haluan nauttia kesästä ja lomasta perheen kans, toisaalta pitäis kuntoilla ja koittaa jaksaa kuntouttaa jalkaa (ennen pitkää lomareissua kävin melkein päivittäin pienellä pyörälenkillä!). Koulutehtävätkin vaatii oman aikansa, joten blogi on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Ompelin jo ennen juhannusta pikkusiskolle kukkapaidan hänen toiveidensa mukaisesti. Mulla ei ollut kaavoja käytettävissä, mutta käytin apuna siskon paitaa. Erityisenä toiveena siskolla oli saada niskaan pisarahalkio, jonka onnistuinkin yllättävän nätisti toteuttamaan.

Projektin alussa tuntui, että en todellakaan osaa ommella ohuesta puuvillakankaasta paitaa, vieläpä ilman kaavoja. Lopulta kuitenkin onnistuin, vieläpä niin hyvin että pikkusisko oli erityisen tyytyväinen uuteen paitaansa. Tässä projektissa tulin tehneeksi monia semmosia juttuja, joita en ollut aiemmin tehnyt, muun muassa tuo pisarahalkio ja itsetehty vinokanttinauha sekä kaareva helma sivuhalkioilla. Lopputulos ja hyvä fiilis todellakin palkitsi! Kiitos siskolle, kun rohkaisit matkan varrella <3 Ehkäpä uskallan kokeilla jotain vastaavaa itsellekin, josko jo ennen syksyn reissua?


torstai 15. kesäkuuta 2017

Lasten juttuja ja pyöräilyä

Lasten juttujen lukeminen ja kuuleminen on niin mahtavaa, että kirjoittelin taas ylös muutamia juttuja. Viime kuukausien aikana Pikkuveli on ottanut mahottoman spurtin puheenkehityksessä, nykyään puhetta tulee lähes koko ajan ja se on selkeää. Oikeastaan vielä joulun aikaan puhetta ei tullut ollenkaan, lukuunottamatta muutamia pieniä sanoja. Puolessa vuodessa tilanne on muuttunut hurjasti. Pojalle on nyt iskenyt kyselyvaihe: "Mikä tämä on? Missä isi on?"

Pikkuveljen juttuja

Pikkuveli (2v 5kk) kyseli kotipihassa pyörätelineen ohi kulkiessa: "Missä minu pyörä?"
Johon Isoveli vastas: "Kaupassa myynnissä!"
Tämän keskustelun jälkeen käytiin ostamassa Pikkuveljelle kevyt potkupyörä, jolla hän on innoissaan potkutellut omassa pihassa. Välillä toki kaatuilee, ja silloin kuuluu vain: "Hups keikkaa!"


Pikkuveli on nykyään tosi innostunut muistipeleistä, ja hän osaakin hienosti pelata. Välillä vähän oikastaan säännöissä, mutta harjottelemalla oppii. Aika usein kuuluu Pikkuveljen suusta "Pelataan muistipeliä! Pelataan muistipeliä!" Yhtenä iltana Pikkuveli sitten kyseli: "Äiti, tuutko pelaamaan mun kans muistipeliä?" Ennen kysymistä hän oli jo asetellut kortit sievästi riveihin, vieläpä taustapuoli ylöspäin. Niin reipas ja taitava poika! <3

Isoveljen juttuja

"Minusta tulee isona naistennaurattaja" tuumaili Isoveli talvella ollessaan noin 4v 1kk.

"Mun lempiruokaa on kalan kehys (= kalan paistettu filee), makkaran kuori ja mansikat" kertoi Isoveli noin 4v4kk iässä. Mistä lie keksinyt tuon kalan kehyksen...


Semmosia juttuja muistui mieleen tällä kertaa, varmasti monta muutakin kivaa sutkausta ovat sanoneet, ne pitäisi vaan heti muistaa kirjottaa ylös!

Ps. Kotipihassa nurmikolla pojat pyöräilevät ja potkuttelevat toisinaan ilman kypäriä, mutta jos etupihan soralle tai liikenteeseen lähdetään, niin sitten ehdottomasti laitetaan kypärät päähän. Pikkuveljeä ei kyllä vielä uskalla potkupyörällään päästää liikenteeseen edes kypärän kans. Tiiän kyllä, että olis ollut järkevää opettaa lapsille alusta asti, että kypärät pitää aina olla päässä kun pyöräillään, ympäristöstä riippumatta. Pitäisikin yrittää skarpata tässä kypäräasiassa, eivät he itse saa kypäriä kaapista päähänsä.

Minkälaisia kokemuksia teillä on potkupyöräilystä? 
Onko siitä ollut apua oikealla pyörällä pyöräilyn oppimisessa?

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Pellillinen mustikkapiirakkaa

Me käytiin viime viikonloppuna mun lapsuudenkotona. Säät suosi meitä, ja saatiin viettää ihana kesäinen viikonloppu maaseudun rauhassa. Lauantai-iltana leivottiin äitin kans herkullista mustikkapiirakkaa, jonka ohje löytyi äitin vanhasta, nostalgisesta leivontaohjekirjasta.

Tässäpä teillekin ohje mustikkapiirakkaan, jonka päälle tulee herkullista kermaviiliä. Ohjeesta tulee pellillinen (uunin leveys 60 cm, peltiä en oo mitannut).


Mustikkapiirakka kermaviilikuorrutuksella

300 g voita
2,5 dl sokeria
(2 tl vaniliinisokeria)
2 munaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

4 dl kermaviiliä (tai 2dl kermaviiliä ja 2 dl rahkaa)
2 munaa
2 tl vaniliinisokeria

1. Vaahdota rasva ja sokerit sekaisin.
2. Lisää munat yksitellen vaahtoon.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muiden ainesten joukkoon.
4. Painele taikina pellille leivinpaperin päälle, tee pienet reunat.
5. Levitä pohjan päälle mustikoita. Mitä enemmän, sen parempi.
6. Sekoita kermaviilin joukkoon munat ja vaniliinisokeri. Levitä lopuksi seos mustikoiden päälle ja paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.



Kesä on nyt tullut, ja siitä yritetään nauttia niin paljon kun suinkin pystytään. Kävin viime viikolla yhtenä päivänä jo pyöräilemässä, oli huippua! Pitää vielä vähän treenata liikkeellelähtöä, jotta pystyisin turvallisesti lähteä vähän pitemmälle polkemaan. Onneks on kesä edessä!

Tämä viikko on poikien viimeinen hoitoviikko ennen pitkää kesälomaa, joten yritän tehdä kesäopintoja eteenpäin nyt, kun on rauhallista (ei kylläkään oo mitään suurta motivaatiopuuskaa näkynyt).

Miten sun kesä on lähtenyt käyntiin?

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Pieni kerrossänky lastenhuoneeseen

Postauksessa esitellystä kerrossängystä sekä patjoista ja päiväpeitoista saatu alennusta Veken Kalusteelta. En hyödy linkkien klikkaamisesta.

Kuopus täytti tammikuussa 2 vuotta, ja jo silloin pohdin lasten nukkumisjärjestelyjä. Kuopus nimittäin nukkui edelleen meidän makuuhuoneessa pinnasängyssä, josta ei saanut edes laitaa irti. Mitään ei kuitenkaan saatu aikaseksi ja asia jäi hautumaan. Syitä entiseen tapaan jatkamiselle oli oikeastaan kaksi: kuopukselle olisi pitänyt hankkia uusi sänky ja toisekseen mies ei ollut innokas lähtemään yöllä kuopuksen itkiessä toiselle puolelle taloa katsomaan, mikä on hätänä. Niin, meillä tosiaan mies pääsääntöisesti hoitaa lasten yöheräilyt.

Huhtikuussa innostuin kuitenkin katselemaan kerrossänkyä lapsille, jotta lastenhuoneeseen jäisi tilaa myös leikeille. Meillä on vieraspatjat lastenhuoneen lattialla kasana, joten ne ja arkkupakastin vievät oman tilansa. Löydettiin todella tukeva, ja just meille sopivan kokoinen Liisa pieni kerrossänky Veken Kalusteelta ja tilattiin samalla myös vaahtomuovipatjat ja Bedit Zipit-vetoketjupäiväpeitot sänkyihin. Tästä löydät kaikki Veken Kalusteen valikoimista löytyvät kerrossängyt.


Valitsemamme Liisa pieni -kerrossängyn koko on oikein sopiva: patjan koko on 70*155 cm ja sänky on vain 137 cm korkea. Lapset mahtuu kuitenkin nukkumaan siinä vielä monta vuotta, joten tämä sänky on varmasti pitkäikäinen hankinta. Tarvittaessa tällainen suht pienikokoinen aikuinenkin mahtuu lapsen viereen nukkumaan. Huomasin sen kun yritin saada kuopusta nukkumaan viikonloppuna päiväunia; melkein nukahdin itse ja lapsi ei nukahtanut!

Minä ihastelen päivittäin sängyn ulkonäköä ja sen tukevuutta, ei tarvi pelätä sängyn kaatuvan kun lapsi kiipeää yläsänkyyn. Tikkaitten askelmissa on urat, jotta jalka ei kiivetessä pääse lipsahtamaan niin helposti ja yläsängyn laidat on riittävän korkeat. Sänkyjä voi tarvittaessa käyttää myös erikseen jos on tarve siirtää pojat eri huoneisiin nukkumaan (mitä ei kyllä ole ainakaan nyt näköpiirissä kun meillä ei ole toista lastenhuonetta). Me ei ostettu erillistä lisälaitaa alasänkyyn, mutta sellainen olisi mahdollista hankkia lisävarusteena, kuin myös sängynaluslaatikko.

Suomessa valmistetut Bedit Zipit -päiväpeitot oli kyllä hyvä hankinta. Harkitsin mustia päiväpeittoja, mutta päädyin valkoisiin, joissa ei pöly ja pienet tahrat ehkä näy niin helposti kuin mustassa. Meillä ei aiemmin ollut lasten sängyissä päiväpeittoja, koska ei jaksettais pedata niitä kuitenkaan. Nuitten kätevien vetoketjupäiväpeittojen avulla on kuitenkin nopea ja helppo pedata sänky, ja vähän isompi lapsi osaa tehdä sen itsekin. Neljävuotias esikoinen mielissään petaa sänkyään, kun silloin saa laittaa vetoketjun kiinni!



Toimitus ja kasaaminen

Tilatut tuotteet toimitettiin meille kotiovelle sovitussa aikataulussa. Paketit sisälsi kaiken tarvittavan, mies käytti ruuvien kiinnitykseen apuna omaa porakonetta. Mies kasasi sängyt sillä aikaa kun olin Lapsimessuilla. Ohjeet olivat selkeät ja sänkyjen kasaaminen sujui pääosin helposti mutta yhdistäminen toisiinsa tuotti kuulemma hankaluuksia. Sänkyjen välille kiinnitettävät ruuvit eivät olleet lähteneet kiertymään suoraan, mutta pihdeillä pyörittämällä olivat menneet lopulta paikoilleen. Toinen miinuspuoli sängyssä on puunväriset pohjasäleiköt. Alasängyn säleikkö ei luonnollisesti näy mihinkään mutta yläsängyn pohja kyllä näkyy, joten se olisi kauniimpi valkoisena.



No, miten kuopuksen siirtyminen uuteen sänkyyn sujui?

Mainiosti, en olisi voinut uskoa, että siirto tapahtuu niin helposti. Hän ei ole kertaakaan karannut sängystä, eikä ole koskaan tullut yöllä nukkumaan vanhempien sänkyyn. Kerran hän on tippunut sängystään, mutta muuten on mennyt tosi hyvin, aivan mahtavaa! Esikoinen nukkuu totta kai ylhäällä, ja kuopus alhaalla. Pikkuveli on mielissään uudesta sängystään, ja niin on myös Isoveli. Ylpeänä he esittelevät sänkyä kaikille vieraille ja menevät innoissaan nukkumaan.  Kerrossänky on ollut meillä käytössä nyt noin kuukauden ajan. Voin suositella tätä sänkyä, se on täyttänyt meidän tarpeet täydellisesti, joten ollaan kyllä tyytyväisiä!

Onko teillä ollut ongelmia pinnasängystä isompaan sänkyyn siirtymisessä tai onko kokemuksia kerrossängystä pienillä lapsilla?

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Toukokuisena sunnuntaina

Ajattelin jo viikko sitten kirjoitella postausta meiän sunnuntaista, vieläpä kun oli äitienpäiväkin. Mutta blogimaailma tuntui räjähtävän äitienpäiväaiheisista postauksista ja mulla oli kiireinen viikonloppu koulutehtävien kans, joten blogi sai jäädä. Mies lähti tuolloin äitienpäivän iltana työreissuun, joten sekin vähän sekoitti meidän päivää. Äitienpäivä ja erityisesti lasten antamat ihanat kortit olisi kyllä ansainnut oman postauksen <3




Tänä viikonloppuna oon onnekseni ehtinyt keskittymään enemmän perheen kanssa yhdessäoloon, ja oon niin nauttinut! On ollut ihan huippua viettää aikaa omien rakkaitten kans touhuten kaikenlaista. Perjantai-ilta vietettiin ystävien kans ja eilen siivottiin pihaa, käytiin ruokakaupassa ja istutettiin kesäkukkia. Tai siis mies ja pojat istutti kukat mun leipoessa jo perinteeksi muodostunutta lauantain ruokaa, pitsaa. Illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen tein vähän yhden kesäkurssin tehtäviä (on muuten aika kummallista, että kesäkurssissa on deadlineja jo toukokuussa!) ja jatkoin sen homman tänään loppuun.

Tänään saatiin nauttia nätistä ilmasta, oli niin ihana vaan istua ulkona auringossa, ja antaa ajatusten levätä. Koko ajan ei tarvi hönkiä johonkin suuntaan, vaikka mun arki viime aikoina onkin ollut just sitä säntäilemistä, valitettavasti. Ens viikko vielä, ja sitten pikkusen helpottaa onneksi. Tuo taivaalla möllöttävä aurinkokin lämmittää jo ihanasti ja saa aikaan kesäfiiliksen, vaikka ei täälä pohjosessa vielä hellelukemia olekaan.


Mitäpä muuta sitä pieni ihminen viikonlopulta toivoo kuin aurinkoa ja yhdessäoloa, ja vähän herkkuja?

Ps. Mies joutuu kai vielä muutamaksi yöksi nostella nuo kukkalaatikot sisälle, ettei kukat palellu. Yleensä istutetaan kesäkukat vasta sitten kun kaupoissa ei oo enää valinnanvaraa,  mutta nyt oltiin vähän turhan innokkaita :D

torstai 11. toukokuuta 2017

Pieniä pettymyksiä ja ilon aiheitakin

Mulla on jo usiamman viikon ollut semmonen tilanne, että tarttisin muutaman tunnin (vähintään) lisää mun päiviin, erityisesti arkipäiviin. Koulujuttujen kans on ihan mahoton kiire (joo, ite oon sen kiireen aiheuttanut) ja nyt ei aika yksinkertaisesti riitä blogille asti, saatika muille harrastuksille.

Viime viikkojen aikana päivät on kiireen lisäksi sisältäny myös paljon pieniä pettymyksiä, jotka on sillä hetkellä tuntunu suurilta, ja sairastelua. Perjantaina olin lähdössä viettämään siskojen viikonloppua, mutta kivat suunnitelmat peruuntui miehelle iskeneen mahataudin vuoksi. Onneks hän ei lopulta oksentanut, eikä tauti tarttunut muulle perheelle. Ilman mattoja ollaan silti edelleen, koska en vaan uskalla levittää niitä takasin. Ei voi tietää millon 2 vee alkaa oksentaa, hän kun ei osaa kertoa mahakivusta tai pahoinvoivasta olosta! Avustaja sai meiltä kuitenkin mahataudin, joten mun on täytynyt selvitä ilman apua muutama päivä. 

Mies suorastaan painosti mua ostamaan uuden viherkasvin. Pääsiäiseksi tähän ruukkuun istuttamani narsissi kuoli pitkän pääsiäisreissun aikana, kun kukaan ei kastellut sitä. Saas nähdä kuinka kauan tämä pennimuori pysyy hengissä!

Pettymyksiä tuottaa myös koulu surkeilla järjestelmillään. Yritin tuossa just kattoa yhtä tärkeetä luentoa nauhalta mut eipä siitä mitään tullut kun videon kuva yhtäkkiä pysähtyi, ääni kyllä kuuluu. Tietysti kyseessä on just semmonen video, jossa se kuva on tärkeimmässä roolissa, ilman ääntä kyllä selviäis! Niijoo, maanantaina järkkäiltiin ihan urakalla aamun kulkemisia, niin että pääsen käyttämään 4-vuotiaan lääkärineuvolassa. Noh, pari kilometriä ja noin 8 minuuttia ennen sovittua aikaa meille soitettiin että aika on peruttu lääkärin sairastumisen vuoksi. Ymmärrän kyllä, että joskus voi joutua perumaan annetun ajan, harmitti vaan niin kovasti että olin ihan turhaan lähtenyt liikkeelle aamulla. Lisäksi meinas naurattaa kun hoitaja ystävällisesti sanoi: "Toivottavasti ette ehtineet vielä lähteä liikkeelle!" Joo, eihän me onneks ihan vielä pihassa oltu. 

Eikös se yksi hieno lause menekin näin: "Vanhempien tärkein tehtävä on tuottaa lapsilleen pettymyksiä." No, nyt sitä pettymysten sietoa on saanut opetella niin lapset kuin aikuisetkin, lapsi kun ois niin mielellään mennyt neuvolaan. 

Tuon pennimuorin lisäksi toinen iloa tuottanut asia on syksylle varattu lomareissu! Oijoi, miten jaksan oottaa syyskuulle asti kun tekis mieli lähteä reissuun heti huomenna? Kiitos ihana äiti sulle jo nyt <3 Kiitän toki sitten myöhemminkin! ;)

Tämmöstä tänään, jospa seuraavassa postauksessa ollaan kokonaisuutena vähän paremmalla fiiliksellä! Kivaa loppuviikkoa teille kaikille, nyt koitan jaksaa jatkaa koulutehtäviä..

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Vuosi leikkauksesta

Siitä on nyt päivälleen vuosi, kun mulle tehtiin osteotomialeikkaus. Siis se ensimmäinen. Tuntuu tavallaan hassulta, että siitä on jo niin pitkä aika, vastahan mää pystyin kävelemään. Toisaalta, välilllä tuntuu että en oo ikuisuuksiin päässyt kävelemään kunnolla. Silloin epätoivo valtaa mielen.

Paljon on mahtunut tähän vuoteen. Epätoivon hetkiä, ilon hetkiä ja murheellisia päiviä. Ja luudutusleikkaus. Yhteensä 8 kontrollikäyntiä vuodessa luudutusleikkauksen lisäksi, se on aika paljon. Onneks me asutaan lähellä yliopistollista sairaalaa, eipähän tartte matkustaa pitkästi päästäkseen kontrolliin!





Tällä hetkellä tilanne on taas kipujen kannalta vähän hankalampi kuin joitakin viikkoja sitten. Kipuja on jonkin verran, mutta pystyn kuitenkin kävelemään kotona pieniä matkoja silloin tällöin. Tällä viikolla kävin fysioterapiassa yhden kyynärsauvan kans, jee!

Mun pitäisi hankkia syksyksi työharjoittelupaikka, mutta oon vaan lykännyt ja lykännyt sen asian hoitamista. Pahasti näyttää siltä, että joudun lähtemään pyörätuolin kans työharjoitteluun, eikä se kiinnosta yhtään. Mutta en kyllä ala siirtämään sitä työharjotteluakaan, koska haluan valmistua. Ei siis oikein oo vaihtoehtoja. Tarttisin kevyemmän pyörätuolin, jotta selviän yksin työmatkoista, tai oikeastaan autoon siirtymisistä, mutta en tiiä kuinka helposti tai minkälaiset kriteerit pitää olla että sellaisen saa.

Tällä hetkellä fiilikset on tosi maassa, muistan kun vuosi sitten kuvittelin että parin kuukauden päästä voin taas kävellä ja pääsen itsekseni vaikkapa ruokaostoksille. Heh, olinpas aika pahasti väärässä.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Farkkumekossa synttäreille

Oon viimeisen vuoden aikana ihan höpsähtänyt farkkupaitoihin, ostin nimittäin muutama viikko sitten kolmannen farkkupaidan itelleni! Tai siis tarkemmin ottaen, tämä viimeisin hankinta on farkkumekko. Ne kaks muuta farkkupaitaa ovat siis paitamittaisia - löysemmän mallinen Vilan vaalea farkkupaita ja toinen on vähän slimmimpi tummemman sininen Onlyn paita. Tumman farkkupaidan ostin ensimmäisenä, ja se näkyy ainakin tässä reppupostauksessa.

Ylitin itseni ja hankin tälle uudelle farkkumekolle kaveriksi myös legginssit (mustat kylläkin, koska oon vähän nössö). En oo ikinä ennen pitänyt legginssejä kodin ulkopuolella, koska oon aattellut että mun polvet näyttää jotenkin tosi hassuilta. No, niin näyttääkin, mut antaa näyttää!

Tässäpä muutama kuva mun asusta kun lähdettiin pari viikkoa sitten kummitytön synttäreille. Tässä mulla on kylläkin jalassa BikBokin farkut, ja nuo kengät oli vaan sisällä kuvien oton ajan jalassa. Meiän varjoinen piha oli tuolloin ihan märkä ja loskainen/jäinen, joten tennarit ei päätynyt jalkaan ulos lähtiessä. Nyt tilanne näyttää jo vähän paremmata, märkää on kyllä edelleen.



Farkkumekko: Only   
Farkut: BikBok
Kengät: Skopunkten   
Koru: For Minis and Mommies

Tähän loppuun täytyy kyllä todeta, että onneks en oo muotibloggaaja. Ja ei minusta kyllä semmosta tuu! ;)

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Mitä tarttui mukaan Lapsimessuilta?

No niin, nyt niistä messuostoksista! Mun ostokset painottui lopulta hyvin pitkälle kankaisiin, koska tykkään ommella. Olin etukäteen tehnyt pientä ostoslistan tynkää, mutta en lopulta ostanut listan tuotteista muuta kuin Metsolan kankaita ja Paapiin tupsuja :D Muut listan tuotteet oli joko loppunut tai ei vastannutkaan odotuksia.

Metsolalla ei nykyään ole kankaita myynnissä muuta kuin messuilla, pop-up-tapahtumissa tai joskus jossain kamppiksessa. Niinpä nyt kun osui mieleisiä kuoseja kohdalle, ostin niitä. Tuo Fishbone-kuosi on aivan ihana, siitä voin ommella joko lapsille tai itselleni jotain. Toinen pala tuli ostettua siskon vauvan juttuja varten, mutta maksoin sen itse että saan käyttää jämät omiin juttuihin, heh. Vasemmanpuoleisin käärö on aika isokuvioista pandakangasta, josta aikomuksena tehdä paidat omille pojille. He niin tykkää kun äiti ompelee samanlaiset paidat molemmille.

Paapiin osastolta ostin tupsuja pipoihin. Nuo mustat tupsut sopii melkein mihin kankaaseen vain. Fishbone-kankaasta pipo mustalla tupsulla, pitäisköhän tehdä itelle? :D


Name It:n osastolta ostin pojille kesäkelejä varten t-paidat, joissa on hauska painettu kettukuvio etukappaleessa. Nuo on kokoa 92 ja 104, mutta ovat aika reilua kokoa / leveänmalliset. No, mahtuupahan ainakin kesällä eikä oo liian tiukkoja. Oon ommellut molemmille kaks t-paitaa jo aikaisemmin, mutta ne on vähän tiukempaa mitoitusta enkä ehkä raaski antaa niitä likaisimpiin pihatouhuihin päälle. Näille oli siis tarvetta, ainakin niin uskottelin itselleni.

Pojille tuliaiseksi ostin pari värityskirjaa. Isoveli on innostunut dinosauruksista, joten hänelle dinoaiheinen kirja ja Pikkuveljelle ihan tavallinen autoaiheinen. Pikkuveli ei vielä ihan ymmärrä värittämistä, mutta piirtelee kuvan päälle innoissaan :D

Viimeisin hankinta oli OutletExpon puolelta löytämäni kirja, jonka ostin miehelle etukäteissynttärilahjaksi - Juha T. Hakalan kirjoittama Isän kasvatusoppi. Vähän oli oma lehmä ojassa lahjahankinnassa, koska haluan lukea tuon opuksen itsekin!

Miltä mun ostokset näyttää? Entä mitä sun ostoskassiin päätyi Lapsimessuilta?

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Lapsimessujen fiiliksiä

Istun junassa matkalla kotiin. Päätettiin matkustaa Oulusta Helsinkiin ja takaisin junalla, jotta matkanteko sujuu mukavammin. Reissussa on nimittäin mukana mun sisko ja hänen 8 kk ikäinen vauva, joka ei viihdy turvakaukalossa hereillä ollessa. Vauvan kannalta juna osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi jo menomatkalla, mun osalta ei niinkään, kun joudun istumaan koko matkan omassa pyörätuolissa. En voi nojata päätä matkan aikana mihinkään, jos ei vaunussa ole tyhjiä paikkoja (ainakin nyt alkumatkasta on vielä ihan täyttä). Mun matkaseura joutui vieläpä ottamaan istumapaikat paluumatkalle toisesta vaunusta :/ Edit: Pääsin onneksi molemmilla matkoilla istumaan osan matkasta oikealla penkillä, jee!



Fiilikset messuista näin tuoreeltaan on oikein hyvät, kannatti lähteä! Näytteilleasettajia oli mukavan monipuolisesti, joten mullekki riitti katseltavaa vaikka meillä ei olekaan aivan vauvaa. Kädentaitomessujen puoleen olin kyllä vähän pettynyt, tarjontaa oli vähän. Lapsimessuilla oli luonnollisesti paljon porukkaa, mutta yllättävän hyvin käytävillä pääsi kuitenkin kulkemaan. Kaikille osastoille en kuitenkaan päässyt/mahtunut  pyörätuolilla. Me oltiin Messukeskuksella aamulla heti klo 9 kun ovet aukesivat ja pois lähdettiin vasta kun messut suljettiin. Otettiin siis kaikki ilo irti matkoihin ja messulippuihin kulutetuista euroista, mun messulipun tosin tarjosi Messukeskus. Aamulla oli ihanan väljää, paitsi suurimman lastenvaatehypetyksen kohteena olevan Gugguun osastolle piti jonottaa jo silloin (toim. huom, en kokenut tarvetta mennä ko. osastolle :D).


Tässä vaiheessa messuilua takana noin 9h :D
Jotain tarttui toki mukaankin, mutta palataan niihin sitten kun pääsen kotona tarkistamaan pusseista mitä kaikkea tuli ostettua ;) Kiitos matka- ja messuseurasta ihanat siskot sekä siskon rakas tyttö<3 Ehkäpä ens vuonna uudestaan?

Yhteistyössä Messukeskus.

Kävitkö Lapsimessuilla? Olitko tyytyväinen messujen tarjontaan?

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Blogin syntyhistoria ja arvontavinkki

Raidoilla täyttää tänään kaks vuotta! Sen kunniaks tänään aiheena on blogin syntyhistoria, avaan samalla vähän mun ajatuksia bloggaamisesta. Te kysyitte blogin syntyhistoriasta kysymyspostauksessa, joten tässäpä tulee vastaus siihen kysymykseen. Tämän postauksen lopussa kerron myös blogisynttärien kunniaksi järkkäämästäni arvonnasta.

Perustin Raidoilla-blogin keväällä 2015, Pikkuveli oli tuolloin muutaman kuukauden ikäinen ja Isoveli vähän yli kaksvuotias. Mulla oli ilmeisesti liikaa aikaa arkipäivinä kun Isoveli oli osa-aikaisessa päivähoidossa ja joinakin päivinä mulla oli kotona vain vauva hoidettavana. Mistä lie moinen "liikaa aikaa" -harhakäsitys tullut? ;)


Blogin luomista suunnitellessa ehdin aika pitkäänkin miettiä syitä bloggaamiselle. Yksi tärkeimmistä syistä oman blogin luomiselle oli vertaistuki, niin äitiyteen kuin vammaisuuteenkin liittyen. Halusin myös paikan, johon tallentaa juttuja arkisesta elämästä, lasten touhuista ja kasvamisesta. Ajattelin, että omaa blogia on mukava lueskella itsekseen tai poikien kanssa sitten kun he kasvavat vähän isommiksi. Oon muutaman kerran päätynyt lukemaan vanhoja postauksia, mutta oon tuntenut lähinnä vain häpeää omista jutuista :D

Toisaalta haluan myös jakaa inspiraatiota esimerkiksi ompeluun samalla tavalla kuin itsekin saan muilta käsityöaiheisilta blogeilta. Toivottavasti Raidoilla voi siis edes jollain tasolla täyttää sille annetut toiveet eli antaa vertaistukea lukijoille ja toimia inspiraation lähteenä sekä ajatusten herättäjänä teille lukijoille!



Päädyin aikoinaan tekemään tästä blogista julkisen, koska sosiaalisuus ja kommentit on mun mielestä tärkeässä roolissa blogeissa. En olisi jaksanut kirjotella juttuja vain itselle muistiin (yritin kyllä sitäkin jo Isoveljen vauva-aikana). Niinpä toivoisin kommenttiboksissa kuulevani lukijoiden ajatuksia, postaustoiveitakin saa toki antaa! Ajattelin bloggaamisen alkuaikoina, että yksityisyys pitää säilyä, mistä johtuen en julkaise lapsista kasvokuvia, mutta oon näiden vuosien aikana vähän höllännyt linjaa omalla kohdallani ja päätynyt julkaisemaan joitakin kasvokuvia itsestäni.

Ja sitten se arvonta, josta jo mainitsinkin. Mun Instagram-tilillä (@_annieni) on käynnissä ihanan MioSa. design -kaulakorun arvonta, joka sulkeutuu pe 28.4.2017 klo21. Kannattaa siis suunnata sinne, jos mielit saada itsellesi MioSa design-korun!

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Mitä äiti harrastaa?

Sinä kysyt, minä vastaan -postauksessa multa kysyttiin seuraavaa: Mitä harrastat? Haluaisitko aloittaa jonkun uuden harrastuksen? Miten järjestät itselle aikaa omiin harrastuksiin? Päätin vastata tähän(kin) kysymykseen ihan omalla postauksella hyvän aiheen ja postausten lyhyenä pitämisen vuoksi.

Aika moni teistä seuraajista jo tietääkin, että harrastan ompelemista, oikeastaan se on mun ainut oikea harrastus. Oon alottanut aktiivisemman ompeluharrastuksen keväällä 2013, esikoisen ollessa vajaa puolivuotias. Omistin jo silloin oman ompelukoneen jonka olin ostanut ylioppilaslahjaksi saamillani rahoilla. Sain äitiltä lainaan saumurin, joka oli ollut useita vuosia käyttämättömänä ja innostuin ompelemaan trikoovaatteita. Aluksi ompelin vain omalle lapselle, sitten vähitellen myös kavereitten lapsille ja vihdoin itsellekin. Lastenvaatteitten ompeleminen on mukavaa kun saumat on lyhyitä ja vaatteeseen menee aika vähän kangasta (eli ei harmita niin paljoa, jos työ epäonnistuu).
Tämän vuoden alussa ostin itselle oman saumurin, ja oon kyllä ollut tosi iloinen siitä hankinnasta. Päädyin hankkimaan paikallisesta ompelukoneliikkeestä Bernina 800DL:n. Vaikka äitin saumurilla pystyi ompelemaan, niin nyt työ sujuu vielä joutuisammin (lankojen vaihtaminen on nopeeta ja tikkiä ei tarvi oikeastaan koskaan säätää mitenkään). Oho, suistuin vähän ohi aiheen taas kerran...

Mun ompelupöytä just äsken, ois kyllä voinu vähän siivota!
Ompeluharrastus on mulle rakas, ompelen yleensä viikonloppuisin tai nykyään arkipäivisin kun lapset ovat hoidossa ja mies töissä (ja mun pitäis opiskella). Oikeesti ompelen vaan sillon kun koulujuttujen kans ei oo älytöntä kiirettä. ;) Suosittelen ompeluharrastusta muillekin, esimerkiksi Facebookin Ompeluelämää-ryhmästä saa paljon apua, jos osuu ongelmia kohdalle. Ja google auttaa myös!

Haluaisin alottaa jonkun liikuntaharrastuksen, mielellään vieläpä semmosen missä vois nauttia samalla ulkoilmasta. Liikuntarajotteen vuoksi tällä hetkellä kuntosali on ainut mulle mahdollinen liikuntaharrastus, ja se taas ei oo ulkoilmaa nähnytkään. Toivon pääseväni kesällä pyöräilemään oikealla pyörällä. Meillä on kotona kuntopyörä (olohuoneessa, jotta mun tulis poljettua), ja pystyn kyllä polkemaan sillä. Oikean pyörän kohdalla ongelmana on vielä se, etten pääse kunnolla liikkeelle enkä voi pysähtyä muuta kuin kotipihaan pyörätuolin tai kyynärsauvojen lähelle. Liian vaarallista meininkiä siis, joten odotellaan vielä reiden kuntoutumista (ja lumien sulamista).

Leipominen on ehkä joskus kuulunut mun harrastuksiin, mutta nykyään leivon niin harvoin ja vain "pakon edessä" etten laske sitä enää harrastukseksi. Ois kyllä mukava oppia tekemään kauniita kakkuja, joten sitäkin harrastusta voisin yrittää elvyttää. Niin ja onhan mulla tämä blogi, vaikken jotenkin osaakaan ajatella tämän olevan harrastus. Vaikkei kyllä työkään! Semmonen kiva puuha vaan ;)

Tästä löydät aiemmat postaukset, joissa oon vastannut teiän laittamiin kysymyksiin:
10 parasta asiaa just nyt
Vastaukset kysymyksiin

Mitä harrastuksia sulla on? Mitä haluaisit harrastaa? Onko sulla riittävästi aikaa omille harrastuksille?

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Koko perheellä keilaamassa

Pääsiäisen myötä saatiin kiva lomanen kun miehellä on pitkä viikonloppu vapaata töistä eikä mullakaan luonnollisesti oo luentoja pitkäperjantaina ja pääsiäismaanantaina. Yks tämmösten vapaitten hyvä puoli on mahdollisuus viettää rauhallista perheaikaa, ilman ainaista kiirettä töihin, hoitoon ja muuhun arkiseen. 

Me tultiin pääsiäisen viettoon miehen lapsuudenkotiin jo kiirastorstai-iltana. Kuuntelin luentoa autossa, yllättävän hyvin toimi ohjelmat puhelimen surkialla netillä. Toisen luennon jouduin kuitenkin jättämään väliin kun ekan luennon aikana keskityin tiukasti seuraamaan tietokoneen näyttöä ja sain lopulta seurakseni pahoinvoivan olon. Ei ollut siis lopulta hyvä idea, vaikka en joutunutkaan oksentamaan ja olo parani pikkuhiljaa..

Innostuttiin tänään lähtemään koko sakilla keilaamaan. En ollut aiemmin kuullut, että lapsia varten keilahallilla on metallinen teline, jonka päältä he voivat työntää pallon liikkeelle. Lisäksi lasten vuorolla rännien viereen nousi automaattisesti laidat, jottei lapsen pallo pääse pyörähtämään ränniin. Oltiin liikkeellä kuuden aikuisen ja kahden lapsen porukalla, joten varattiin käyttöön kaks rataa. Lapset tykkäsivät keilaamisesta ja hurrasivat innokkaasti keilojen kaatuessa. Yhtä lailla hurrattiin omille onnistumisille kuin muillekin. Niin ihania innostuneita poikia! <3 


Mää oon joskus vuosia sitten keilannut, mutten ollut koskaan kokeillut keilaamista pyörätuolista. Onnistuihan se, mutta oli kyllä aika vaikeeta saada pallolle riittävästi vauhtia kun pyörätuolilla ei oo mahdollista ottaa alkuvauhtia. Toki vauhdittomuus saattoi johtua myös mun huonoista käsivoimista. ;) Mulle laitettiin myös laidat kun en tosiaan ollut koskaan keilannut pyörätuolista niin en tiennyt miten se oikein sujuu. Luulen, että ilman laitoja mun pallo ois vieriny lähes joka kerta ränniin!

Me mennään kyllä varmasti joskus uudestaankin keilaamaan koko porukalla, joko ihan vaan oman perheen voimin tai isommalla sakilla. Oli niin mahtava katella poikien innostusta, ja toki itekin tykkäsin keilaamisesta. Ootko koskaan käynyt keilaamassa lasten kans? 

Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille!

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Lapsimessujen tärpit 2017

Taisinkin mainita 10 parasta asiaa just nyt -postauksessa suunnittelevani reissua Helsinkiin Lapsimessuille, jotka pidetään siis Messukeskuksessa 21.-23.4.2017. Se on kevään kivoin viikonloppu, niin kiva että kannattaa täältä pohjosesta lähteä messujen takia ajelemaan! ;)

Lapsimessuille on tulossa paljon näytteilleasettajia ja sielä on myös lapsille suunnattuja toiminnallisia alueita, joissa lapset pääsevät puuhailemaan kaikkea kivaa. Tästä voit tutustua toiminnallisiin alueisiin tarkemmin. Vauvaa odottaville perheille ja pienten lasten perheille on nyt uutuutena Neuvola, jossa on paljon mielenkiintoista ohjelmaa. Kasvatusaiheet ja esimerkiksi lasten ensiapuun liittyvä luento kiinnostaa muakin, joten tutustun Messukeskuksen mobiiliapplikaation tai nettisivujen avulla aikatauluihin vielä lähempänä messuja. 


Lapsimessuista kun on kyse, niin lastenhoitokuviot on hyvin järjestetty: Libero tarjoaa vaippavarikon ja 3-7 vuotiaat lapset voi viedä pariksi tunniksi valvottuun leikkipaikkaan puuhailemaan vanhempien kierrellessä messuilla. Lisäksi löytyy muun muassa vaunuvarikko, pesupiste ja imetyspiste. Lähden tällä kertaa reissuun ilman omia lapsia, mutta mukaan lähtee mun ihana sisko vauvan kans, joten meiänkin seurue tulee varmasti käyttämään ainakin vaippavarikkoa ja ehkä myös vaunuparkkia (suunnitelmissa on kuulemma ottaa kantoreppu mukaan).

Kokosin tähän vielä sellaisia näytteilleasettajia, jotka mua näin kahden vähän isomman lapsen äitinä kiinnostaa (näiden lisäksi kierrän varmasti aika monen muunkin näytteilleasettajan osaston!):

Lastenvaatteet:
Metsola, Gugguu, Silverjungle, Skidi, NameIt, Ecco, Papu, Roo for kids, Vimma

Lelut ja opettavaiset jutut:
Oppi&Ilo, Otavamedia, Satukustannus, Tactic, Kiddex

Muut:
MaxPlay, Hammaskeiju, Jollyroom, LuKLabel

Lapsimessujen kans yhtäaikaa Messukeskuksesta löytyy myös Kädentaitotapahtuma, ModelExpo, OutletExpo ja Eläinystäväni (vain la-su). Kaikkiin pääsee osallistumaan yhdellä lipulla! Mää aion kiertää ainakin käsityöpuolen, yllätys yllätys! :D


 Kuvien lähde: Messukeskus

Lapsimessuille voi ostaa lipun jo ennakkoon, silloin sen saa vähän edullisemmin. Voit toki osallistua myös mun instagramissa (@_annieni) olevaan arvontaan, jossa arvon kaksi sähköistä lippua yhdelle seuraajalle. Tuo arvonta on auki 12.4.2017 klo 21 asti, joten nyt äkkiä vielä osallistumaan arvontaan!

Mikä sua kiinnostaa Lapsimessuilla? 
Arvonnat, näytteilleasettajat, ohjelma, tunnelma vai joku muu?

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Autokorjaamolla

Huhhuh, minkälainen päivä mulla on tänään ollut! Aamulla myöhästyin melkein puolituntia sovitusta aikataulusta kun menin allasjumppaan. Syitä oli monia (en muistanut kertoa aamun menoistani miehelle, joten hän ei tajunnut herättää mua ja lasten vieminen varahoitopaikkaan sekä tietysti liikenneruuhka). Miks ihmeessä just sillon kun on kiire, kaikki valot vaihtuu punaselle just kun tuut risteykseen ja kaupungissa on vuosisadan liikenneruuhka?

No, selvisin allasjumppaan kuitenkin mutta kiirehän siinä tuli kun aikaa oli paljon vähemmän käytettävänä kuin oli suunniteltu. Fysioterapeutilla oli sovittuna seuraava asiakas, joten hänen täytyi kiirehtiä sinne.

Ja minä kiirehdin autokorjaamolle, meiän autossa oli nimittäin joku kolina alkanut kuulua silloin tällöin ajon aikana. Mies soitti aamulla korjaamolle ja saikin ajan jo tälle päivälle (onneksi, koska muuten ois jäänyt pääsiäisen reissu(t) tekemättä). Kävin hakemassa Mäkkärin autokaistalta ruokaa ja menin korjaamolle odottelemaan. Harmikseni mulla ei ollut karkkipussia eikä edes läppäriä mukana, joten täytyi tyytyä päivän Kalevaan ja autokorjaamon tarjoamaan automaatticappuccinoon. Se Kaleva muuten tuli luettua aika tarkkaan! ;)


Sain onneksi ihan ok kohtelua korjaamolla, mua ei katottu ees kovin pahasti kieroon kun vein auton. Mua jopa kuunneltiin. Toki he saattoivat vähän ihmetellä, kertoessani jääväni odottelemaan huollon valmistumista. Ei paljon kiinnostanut kamalassa lumipyryssä lähteä kyynärsauvojen kans kulkemaan yhtään mihinkään. Sijaisautokaan ei ollut vaihtoehto, koska käsihallintalaitteiden vuoksi en voi ajaa kuin omalla autolla. Lopulta reilu 2,5 tunnin odottelu palkittiin ja pääsin lähtemään autolla kotiin!

Kohta pitääkin lähteä hakemaan lapset hoidosta ja sitten mies sählystä. Ja sen jälkeen äkkiä kotiin, jotta ehdin illan luennolle. Mun tiistait on yleensä täynnä kulkemista, mutta tänään on kyllä poikkeuksellisen kiireinen päivä, toivottavasti pääsen illalla suht ajoissa nukkumaan.

Ootko koskaan saanut naisena huonoa kohtelua autokorjaamolla?

lauantai 8. huhtikuuta 2017

MioSa. design - suomalaista käsityötä

Arvostan suomalaista työtä, mutta erityisesti arvostan suomalaista käsityötä. Niimpä ihastuin ihan valtavasti MioSa. designin kauniisiin puuhelmistä valmistettuihin koruihin. Tuotteet on valmistettu Suomessa, käsityönä kotimaisista materiaaleista (niin pitkälle kuin on mahdollista). MioSa. designin tuotteisiin voit tutustua Facebookissa ja Instagramissa, tuotteita voi tilata Facebookin kautta ja onpas heille tulossa tulevaisuudessa myös verkkokauppa.



Sain MioSa. Designin takana häärivältä Satulta ihanan setin: kaulakoru ja laukkukoru/avaimenperä ruusukultaisilla yksityiskohdilla. Niin kauniita!<3 Mun mielestä tuo ruusukulta tuo sopivasti juhlavuutta koruun ja toisaalta mokkanauha rentoutta. Nyt muuten on saatavilla myös kullanvärisiä helmiä nuitten ruusukultaisten tilalle. Sekin ois kyllä kaunis, kun mulla on keltakultaiset kihla- ja vihkisormus.

Tykkään käyttää koruja, varsinkin kaulakoruja mulla on aika useinkin käytössä. Ei tokikaan kotona arkivaatteitten kaverina, mutta melkein aina kun lähden kotoa vähän siistemmissä kamppeissa, yhdistän asuun jonkun korun. Nyt on taas vähän enemmän valinnanvaraa!



Kannattaa muuten seurailla mun instaa (@_annieni). siellä on nyt menossa Lapsimessujen lippuarvonta, joka päättyy 12.4.2017 klo 21. Ja näihin kauniisiin koruihin liittyvääkin on tulossa vähän myöhemmin! Nyt kannattaa siis klikata itsensä seuraajaksi sinne ;)

Postauksessa mainitut tuotteet eli kaulakoru ja avaimenperä/laukkukoru on saatu MioSa. designilta.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

10 parasta asiaa just nyt

Kysymyspostauksessa MäsäMutsi kysyi mitkä ovat 10 parasta asiaa just nyt. Aattelin vastata ihan omalla postauksellaan, kun siitä vastauspostauksesta ois muuten tullut tositosi pitkä.

Tässäpä ne nyt on - 10 parasta asiaa just nyt:

1. Lisääntynyt valonmäärä. Sen myötä oma energiatasokin tuntuu nousseen, vaikka usein illalla tekee mieli mennä nukkumaan yhtä aikaa lasten kans (tai jo ennen iltapalaa!).


2. Sulavat lumet ja kui(vu)vat pihat. Meiän piha on kyllä vielä ihan jäässä kun aurinko ei pääse siihen paistamaan.
3. Lähestyvä kesä, kyllä se sieltä tulee!
4. Oon ehtinyt viimeisen viikon aikana ompelemaan yllättävän paljon, vaikka koulun kans hommaa riittää. Liekö kostautuu jossain vaiheessa kevättä? ;)


5. Isoveli on oppinut yökuivaksi, tänään aiotaan jättää yövaippa viimein pois. Isoveli on kyllä niin mielissään, ja niin on äitikin.
6. Jalat ei oo ollut kipeänä, ja oon voinut jopa vähän kävellä sisällä. Jos olis hymiöt käytössä, laittaisin tähän semmosen tuuletushymiön.
7.Allasjumpassakin huomattiin edistymistä. On muuten mahtava tunne kun vedessä voi kävellä, vaikkei kuivalla maalla pystykään!
8. Lasten kans on menossa semmonen kiva vaihe, kummallakaan ei oo mitään erityisen pahaa uhmaa meneillään. Hoitoonlähtöaamutkin sujuu useimmiten hyvin ja sutjakkaasti, mutta toki mukaan mahtuu niitä kiukutteluaamujakin. Ja polkutraktori käy silloin tällöin jäähyllä terassilla ;)


9. Helsingin Lapsimessut lähestyy, aattelin repästä ja lähteä täältä kaukaa pohjosesta käymään sielä messuilemassa. Hölmöä, no olkoon vaan, mää lähden silti! Siskokin innostu lähtemään mukaan, joten meille tulee kyllä mahtava reissu ;)
10. Siskojen viikonloppu lähestyy sekin, kylläpä tänä keväänä äitiä hemmotellaan omalla ajalla. (Nyt kun näin hehkutan niin oon varmasti kaks viikkoo putkeen flunssassa/mahataudissa/missälie niin etten pääse kumpaankaan juttuun.)

Tämä oli tosi huippu aihe, kyllä niitä positiivisia juttuja tulee mieleen kun vähän miettii! Suurkiitos siis MäsäMutsille kysymyksestä!<3

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Vastaukset kysymyksiin

Ensinnäkin, kiitos aivan mahottoman paljon kaikista niistä kysymyksistä, joita jätitte Sinä kysyt, minä vastaan -postaukseen. Ensimmäinen ajatus julkaise -napin painamisen jälkeen oli: "Apua, mitä mää tein?! Entä jos ei tuu yhtään kysymystä, vähänkö noloa!" Kiitos teille siitä, ettei mun kauhukuva lopulta toteutunu! ;)  Vastaan kaikkiin kysymyksiin, mutta päädyin tekemään muutaman kysymyksen aiheesta erillisen postauksen, jotta tämä ei venyisi ihan mahottoman pitkäksi. Pidän teitä siis vielä jonkun aikaa jännityksessä loppujen kysymysten osalta ;)

Oletko asunut kerrostalossa noin nelisen vuotta sitten? Juu, on me asuttu kerrostalossa sillon.

Mitä opiskelet?  Tietojenkäsittelyn tradenomiksi, monimuotototeutuksella.

Miten tapasit miehesi/miten rakastuitte? 
Meillä on ensimmäisestä tapaamisesta vähän erilaiset käsitykset, haha. Muistelen tavanneeni mieheni ensimmäisen kerran syksyllä 2008 yliopiston abipäivillä. Olin isoveljen ja sen kavereitten mukana syömässä ja mies istui samassa pöydässä. Mies ei tosiaan muista tilanteesta mitään. Myöhemmin muutin samalle paikkakunnalle ja tutustuttiin mun isoveljen kautta.

Onko miehelläsikin CP-vamma vai onko hän täysin terve? Miehelläni ei ole cp-vammaa.

Haluaisitko lisää lapsia?  Haluaisin.

Pikkuveli eka kertaa kunnolla äitin sylissä <3
Miten paljon raskaus vaikeuttaa CP-vammaa ja liikkumista?
Ensimmäisen raskauden kohdalla olin hyvinkin epätietoinen siitä, miten tuun selviämään raskausajan. Totta kai raskaus on vaikeuttanut liikkumista kehon painopisteen muuttuessa ja painon noustessa, mutta selvisin kuitenkin yllättävän hyvin. Pystyin kävelemään loppuun asti, mikä ei ollut mulle itsestäänselvää heti ensimmäisen raskauden alussa.

Vaikuttaako CP-vammasi lapsien saantiin?  Ei vaikuta.

Mistä saat iloa päiviin kun tuntuu oikein kurjalta?
Hyvä kysymys, erityiskiitos kysyjälle - sait mut ajattelemaan asiaa. Vaikeilla hetkillä yritän ajatella, että mulla on elämässä paljon kaikkea hyvää; puoliso, lapset, ystävät ja koulu, jonka avulla toivottavasti saan joskus työn. Toisaalta ajattelen myös, että selviän päivän kerrallaan.

Mistä unelmoit?
Hui, mulla on paljon unelmia. Tällä hetkellä unelmoin rauhallisesta viikonloppulomasta kahdestaan miehen kans. Toisaalta unelmoin myös aurinkolomasta miehen kans. Työ on myös yks unelma, haluaisin tehdä mielekästä työtä ja saada siitä palkkaa, jolla voisin osallistua perheen elättämiseen. On mulla myös talounelma, siis "iso, hieno, uus talo jossain rauhallisella paikalla, mutta kuitenkin palveluiden läheisyydessä" - heh, ei kovin realistinen unelma mut saahan sitä unelmoida ;)

Minne ja millä porukalla menisit lomailemaan kahdeksi viikoksi, jos ei tarvitsisi välittää rahasta?
Hmm, menisin varmaan johonkin lämpimään miehen kans. Pitäisi kuitenkin olla joku mielenkiintoinen kaupunkikohde, että mieskin viihtyisi. Joten rantaloma + kaupunkia, lämmintä mut ei liian kuumaa. Lapsia en ottaisi mukaan, koska sitten se ei olisi enää lomaa! ;)

Tämä kuva on otettu meiän tähän mennessä ainoalta ulkomaan reissulta Teneriffalta, keväällä 2012.
Missä näet itsesi 10 vuoden kuluttua?
Kymmenen vuotta on pitkä aika, mutta toivottavasti oon silloin jo valmistunut ja saanut oman alan töitä. Asutaan ehkä isommassa talossa, rauhallisemmalla paikalla. Oon maalta kotoisin, joten mun on ollut vähän vaikea sopeutua kaupunkilähiöön.

Minkä neuvon antaisit äidiksi tulevalle?
Luota itseesi. Älä nosta rimaa liian korkealle. Älä vertaa itseäsi muihin äiteihin ja heidän toimintatapoihin, tee niin kuin sinulle on parasta.

Luetko kirjoja tai lehtiä? Mitä/millaisia?
Luen sekä lehtiä että kirjoja, nykyään kirjojen lukemiselle ei vaan tunnu löytyvän aikaa. Luen Kaksplussaa, Kodinkuvalehteä (siinä muuten yks parhaista lehdistä!), silloin tällöin myös Vauvaa ja Meidän perhettä. Kirjoista luen pääasiassa suomalaisten kirjailijoiden romaaneja, semmosta rakkaushömppää yleensä ;) Viimeksi lukemani kirja ei kuitenkaan osu tähän kategoriaan; luin Paul Kalanithin Henkäys on ilmaa vain -kirjan. Suosittelen! Seuraavaksi taidan lukea Eve Hietamiehen Hammaskeijun, odotukset on aika korkealla koska Yösyöttö ja Tarhapäivä oli niin huippuja.

Millaiset olisivat unelmiesi hiukset? Minua kiinnostaa siis sekä realistiset toiveesi nykyisiä kohtaan, että hiusunelmasi, jos saisit päättää itse kaiken.
Noo, mulla ei oikeestaan oo mitään hiusunelmia, mutta voisin luopua takaraivolla olevasta pyörteestä :D

Mikä on tärkein oppi mitä haluat lapsesi oppivan kotoa?
Ole rehellinen, sillä pärjäät pitkälle. Ole luottamuksen arvoinen. Luota itseesi ja omiin kykyihisi.

Mikä on mukavin käsityöprojektisi? 
Tämä olikin aika vaikea kysymys. Monet projektit on lopulta ollut sellaisia, että olen ollut tyytyväinen lopputulokseen, mutta sen työn tekeminen ei ole ollut niin mukavaa (esimerkiksi ensimmäistä reppua tehdessä olin noin sata kertaa heittämässä koko homman roskiin). Tämän Hiiop-jumppiksen ja peiton tekeminen oli mukavaa, tiesin että ne on siskolle mieleiset ja tulevat käyttöön heidän pienelle vauvalle. Tuo jumppis oli muuten tosi pitkään käytössä!


Mitä blogeja luet?
Luen aika paljon blogeja, pääosin lapsiperheaiheisia. Myös ompelujutut ja ruuanlaitto + leivonta kiinnostaa. Tässä muutama blogi joita luen:
Aarteeni 
Nauravanappi
Äiti ja melukylän lapset
Kun äiti kelaa
Mistä on pienet pojat tehty
Yhteenkasvettu

Jos saisit kolmea asiaa muuttaa elämässäsi, niin mitkä ne olisi?
Tämä on paha kysymys, koska monesti ajattelen että tuon muuttaisin jos voisin, mutta en tiiä oisko elämä sen mukavampaa vaikka asioita voiskin muuttaa toisenlaisiksi. Esimerkiksi oman liikuntarajoitteen antaisin mielelläni pois, mutta en sitten olisikaan "minä". En muuttais mitään. Paitsi poistaisin jotenkin koulusta syntynyttä stressiä, vaikka oonkin sen itse aiheuttanut haalimalla ylimääräisiä kursseja.

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Vitamiinit, joita syön

Tuossa vitamiinipurkeilla käydessäni ajattelin, että voisin kirjotella vitamiineista, joita syön. Tiedän, että monipuolisella ruokavaliolla pitäisi saada tarvitsemansa vitamiinit, mutta kun mun ruokavalio ei oo erityisen monipuolinen (esim kasviksia syödään liian vähän, siinä pitäisi skarpata) ja ulkoilen tosi vähän, joten oon turvautunut tässä asiassa purkkeihin. En oo mitenkään erityisesti perehtynyt vitamiinien saloihin, joten tämä ei oo mikään "suuri tietopaketti" :D Muutamaan asiaan oon kuitenkin alkanut kiinnittää huomiota joitakin artikkeleita luettuani: mihin aikaan päivästä otan vitamiinit ja ei-kahvia-vitamiinien-lähellä.

Erityisesti rasvaliukoiset (A-, D-, E- ja K-vitamiini) vitamiinit pitäisi ottaa aamulla tai aamupäivällä, koska myöhemmin otettuna ne varastoituvat rasvakudokseen, maksaan, lihaksistoon ja aivoihin eikä tule samantien käyttöön. Toisaalta, C-vitamiini varsinkin suurena annoksena piristää, joten kovin myöhään illalla sitä ei kannata ottaa.

Ostin vitamiineille tuommosen korin, jossa säilytän purkkeja keittiön pöydällä.
Kuvassa näkyy myös lasten monivitamiinitabletit.
Vitamiinit pitäisi lukemani mukaan ottaa aina ruokailun yhteydessä, ei tyhjään mahaan. Aamupala ois muuten hyvä ajankohta vitamiinien ottamiselle, mutta ainakin minä juon aamupalan yhteydessä kahvia, mikä ei taas sovi vitamiineille. Kahvi häiritsee vitamiinien imeytymistä. Tästä syntyy semmonen pulma, jonka vuoksi ainakin mulla välillä unohtuu ottaa ne päivän vitamiinit. Pitäis kai alkaa syömään aamupäivällä aamupala vol 2, johon ei kuulu kahvia ja ottaa sillon ne vitamiinit. Mulle semmonen vois sopiakin ku oon arkipäivät kotona ja useimmiten syön "oikean" aamupalan seiskan tienoissa.

No, tässäpä nyt vihdoin pieni lista mun vitamiineista.

Päivittäin tai lähes päivittäin:
* Multivita monivitamiinitabletti
* Calsorin kalkki (otin tämän käyttöön luudutusleikkauksen jälkeen, koska ajattelin sen edistävän luutumista)
* sinkki


Silloin tällöin:
* C-vitamiini 1000mg poretablettina. Tämä vain flunssan aikana tai kun flunssaa on perheessä tai tuntuu alkavia flunssan oireita.
* D-vitamiini 50mg (vain, jos en ota erikseen monivitamiinitablettia ja kalkkia, niissä yhteensä 30mg D:tä). Mulla on tuota Terveyskaistan D-vitamiinia, joka on öljypohjainen kapseli, siinä olevan D-vitamiinin pitäisi imeytyä paremmin kuin perustabletista.
* Magnesium (Mulle tulee aika helposti suonenvetoja, joten otan magnesiumia kuuriluontoisesti ehkäisemään niitä. Magnesium pitäisi kuulemma ottaa mieluummin illalla kuin aamulla!)
* B-vitamiini
*Omega-3, koska me syödään aika harvoin kalaa.

Näiden lisäksi syön lähes päivittäin vielä maitohappobakteeria, josta kerroinkin oksennustautikammopostauksessa.


Puuttuuko sun mielestä listalta joku tärkeä vitamiini? Mitä vitamiineja sinä syöt?

torstai 23. maaliskuuta 2017

Sinä kysyt, minä vastaan

Nyt on aika pistää pystyyn mun blogihistorian ensimmäinen kysymyspostaus! Jutun idea on siis yksinkertaisesti: sinä kysyt, minä vastaan. Pidätän itselläni kuitenkin oikeuden päättää mihin kysymyksiin vastaan, joten pyydän että kysymykset on hyvän maun rajoissa eikä liian yksityisasioihin liittyviä.


En rajaa aihealuetta mitenkään, joten voit kysyä mistä aiheesta tahansa. Kysymyksiä voi jättää kommenttiboksiin tiistai-iltaan 28.3.2017 asti, sen jälkeen alan koota vastauspostausta, jos kysymyksiä tulee riittävän paljon, että niistä on järkevää koota postaus. Nyt näppikset siis napsumaan! ;)

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Viikon varrelta

Viikko sujahti taas aikamoista vauhtia ohi. Kevätfiilistä on jo ihan selkiästi ilmassa, se tulee ilmi myös tämän viikon touhuista.

Tässä listaa siitä, mitä kaikkea oon tehnyt ja miettinyt tämän viikon aikana:

* Koulussa oli rennompi viikko, jotin ehdin ompelemaan pitkästä aikaa. Ompeluaikaa lisäsi myös se, että mies lähti lauantaina päivällä pilkille lasten kans. Jäin yksin kotiin, eikä tarvinnut kauaa miettiä tekemistä ;) Viikon aikana sain valmiiksi monta vaatetta ja iloitsin onnistumisista.
* Tein kangastilauksen ja kauhistelin loppusummaa. Pitää saada uusia kankaita, että on taas jotain, mistä ommella! Jospa seuraavaksi tai ainakin pian jotain myös itelleni.
* Nautin aurinkoisista hetkistä pääasiassa sisällä, viikkoon mahtui myös räntä- ja vesisadetta.

Tämä kuva on mieheni ottama, räntäsateen jälkeen saivat nauttia nätistä pilkkisäästä. Kuvassa ystävien lapsiakin.
* Kävin fysioterapiassa, niin kuin joka viikko.
* Kävin osteotomiakontrollissa ja sain hyviä uutisia. Luutumistilanne näytti niin hyvältä, että seuraava kontrolli on vasta 2,5 kk päästä. Silloinkin kuvataan reiden tilannetta vain jos sille on tarvetta. Röntgensäteitä aletaan säästellä ja se on hyvä merkki! ;)
* Poljin liian vähän kuntopyörällä, mutta innostuin sunnuntaina polkemaan kahdesti. Reisivoimaa pitäisi saada lisää, jotta pääsisin taas kävelemään.

Miehelle "palapaita" tarkkojen ohjeiden mukaan ommeltuna. Tämä paita oli kuulemma viikon tärkein juttu ;)
* Opettelin koodaamista koulussa ja iloitsin taas onnistumisista.
* Käytiin ruokaostoksilla ja kauhistelin taas loppusummaa
* Istuin luennolla kolmena iltana, onneks ei sentään ollut neljää luentoiltaa!
* Nautin perheen yhteisestä ajasta. Sunnuntai vietettiin kokonaan kotona (koska pikkupotilas)
* Kävin shoppailemassa ja tein yhden erityisen hyvän löydön: Vikingin kumpparit Isoveljelle 14,95€ eli puoleen hintaan. Ostin kyllä muutakin, mm. kahdet kesälenkkarit esikoiselle.


*Harmittelin pikkuveljen sunnuntaina puhjennutta flunssaa, jospa se ei etene korvatulehdukseksi asti! Nyt pikkunen on aivan reppana kun ei voi hengittää nenän kautta ja koko ajan pitäisi niistää.
* Ilmoittauduin kesäkursseille, eli opiskelen kai taas ympäri vuoden. No, jospa joskus valmistuisin.
* Haaveilin kesästä ja pyöräilemisestä oikialla pyörällä. Ens kesänä se vois jopa olla mahollista.
* Kävin läpi lasten välikausivaatteet ja kengät. Todettiin, että isoveljen kumppareita lukuunottamatta lapsille sopii edellisen kauden kamppeet edelleen, jee!
* Siivottiin eteisen kaappi, aivan kamalaan sotkuun olikin jo päässyt
* Harmittelin, kun kaupassa ei ollut enää kokoja jäljellä mun "luottotennareista", joita kulutan yhden parin kesässä. Joudun siis etsimään uudet luottokengät tulevalle kesälle.. :/
* Iloitsin lasten ilosta mummin ja papan vieraillessa meillä. Kiitos kun kävitte<3 Ps. Pikkuveli on niin söpö hokiessaan "mummi, pappa" tai "mummirrakass" mutta parasta on silti "äitirrakass" ;)

Ainakin tämän listan perusteella viikon päävire vaikuttaa olleen positiivinen, vaikka joukkoon mahtuu toki huonompiakin hetkiä (ne ei vaan muistu mieleen tällaista listaa kirjottaessa).

Mikä sai sut iloiseksi kuluneella viikolla?

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Lomaviikko takana ja arki edessä

Me vietettiin viime viikolla koko perheellä talvilomaa; mulla ei ollut luentoja ja mies piti viime kesältä jääneitä lomapäiviä, joten lapsetkin saivat lomailla. Lomaviikko oli ihan mahtava! Käytiin molemmissa mummuloissa, ja ehittiin olla rennosti kotona. Tänään arki taas alkoi ja lapsia ei tahtonut millään saada sängystä ylös vaikka ei me lomallakaan kovin pitkään nukuttu (lapsia ei vaan nukuttanut).

On hienoa ottaa pieniä taukoja tavallisesta arkiaherruksesta, mutta sitäkin rankempaa on palata taas takaisin arkeen. Onneks mulla on kevyt lasku arkeen, vasta illalla on luento ja lupasin itselleni että voin koulutehtävien lisäksi vähän ommella tänään! :D Ostin tammikuussa uuden saumurin, mutta en oo ehtinyt ompelemaan sillä kovinkaan montaa kertaa, kun koulukevät on ollut niin kiireinen.

Nämä kuvat on otettu meidän ulkoiluretkeltä viime tiistaina, saatiin nauttia ihanasta säästä hyvässä seurassa. Oma perhe <3




Mulla on huomena taas osteotomiakontrolli, jännittää kyllä! Kipua ei oo viime aikoina ollut ja oon pystyny jonkun verran varaamaan tuolla oikealla jalalla, joten uskoisin että luutumista on nyt tapahtunut enemmän ja nopeammin kuin viime kesänä ja syksynä. Pelottaa silti, että tuo reisiluu ei koskaan luudu kunnolla :S